Kuten aiemmista blogiteksteistä on voinut päätellä, näytelmää tehdessä on käyty läpi suuria tunteita. Vaikka riipaiseva rakkaustarina on välillä tuonut kyyneleen silmäkulmaan, on meillä ollut myös paljon hauskoja ja suorastaan hulvattomia hetkiä. Joskus moka on lahja ja virhe mahdollisuus. Välillä olemmekin saaneet nauraa katketaksemme, kun kaikki ei ole mennyt ihan käsikirjoituksen mukaan.
Miten se nyt olikaan...?
Teen omenapiirakkaa, joka vie mielen mennessään. Eikun kielen.
***
Jotakin hänessä oli, jotakin vuohien kolhimaa. Vai sittenkin vuosien?
***
***
Ne dollarinippuja turistelevat puristit, jotka... Siis puristelevat turistit.
Tässäpä konkreettinen esimerkki siitä, että näyttelijäntyö ei aina ole "siistiä sisähommaa"... Eräänä päivänä totesimme, että "like father like son" eli sellainen isä millainen poika. Eiku toisinpäin. Että poika on tainnut tulla isäänsä. Ovat kuin kaksi marjaa. Jokin tuossa alemmassakin kuvassa näyttelijöitä naurattaa, mutta kun en millään enää muista mikä.
Hiljaisten siltojen osalta blogi hiljenee tähän, mutta myöhemmin samassa osoitteessa pääsemme seuraamaan jonkin toisen esityksen valmistumista. Kerromme asiasta lisää, kun sen aika koittaa. Nyt kiitos ja hei!
- Heidi -
